Puiden kaatuminen liittyy siihen että korttelit on sijoitettu metsään, ei siihen ovatko ne tiiviitä vai väljiä, mistä alkuperäisessä kirjoituksessa on kyse. Väljemmin toteutettuina kaatuisi vielä enemmän metsää. 1/3

Jos vihreistä olisi ollut kiinni, olisi haagalaista metsää säästetty. Riistavuoren osalta apulaispormestari Sinnemäen esityksistä metsän koko tuplaantui alkuperäisestä, ja kun vaikutti, ettei siellä enää saada enempää säästettyä, esitimme vielä, että Englantilaisen koulun tontti, missä suurimmat 2/3
luontoarvot, olisi säästetty, mutta valitettavasti kokoomus ja SDP kaatoivat esityksen lautakunnassa. 3/3
Valitettavasti ei mene perille ohjeet ja politiikkasuositukset että kestävä kaupunkirakentaminen keskitetään maankäytönmuutosalueille tai muuten heikentyneille alueille.
Helsingissä toki keskitetään noille, valtaosa uudesta rakentamisesta kun suuntautunut ja suuntautuu vanhoille satama-alueille. Uusien alueiden osalta nyt otetaan tarkasteluun Herttoniemen ja Pitäjänmäen teollisuusalueet - siis jo ihmisen käyttöönsä ottamat alueet.