Englanti on kätevä kieli myös siksi, että monia ranskan-, saksan- ja tiesminkäkielisiä teoksia on julkaistu englanniksi käännettyinä. Yliopisto-opettamisesta alkaa mennä maku, jos kielitaito rajautuu vain suomeen, kun ennen oli lupa odottaa myös esim. ranskan tai saksan osaamista.
Mitä sitten voi asialle tehdä? Kirjapinon lykkääminen eteen (tai monistepinon kuten Pekka Tammen kirjallisuuden poetiikka -kurssilla 2012) ei ole paras pedagoginen valinta. Toki hallintotieteiden tai kirjallisuustieteen tutkija ei ole pätevä englannin opettajakaan.
Opetin viime syksynä yliopistolla erikoiskurssin, jolla opeteltiin lukemaan akateemisia tekstejä. Mm. käyttämällä sisällysluetteloa, johdantoa ja hakemistoa. Topic sentence oli monelle uutta tietoa sekin. Keskeinen opetukseni oli, että kaikkea ei tarvitse ymmärtää. Etenkään kerralla.
Kielitaito ei ole jotain mitä on tai ei ole, vaan taito, jonka aikuinen ihminen voi harjoitella. Englanti ja ruotsi kuuluvat pakollisina yo-opintoihin. Jälkimmäisellä ja muilla skandikielillä löytyy runsaasti tutkimusta. Ruotsiksi pitäisi kuitenkin jokaisen suomalaisen maisterin kyetä palvelemaan.
Kirjoitin lukiossa englannin, ruotsin ja venäjän C:nä. Niin vain väitöskirjassani on lähteitä mm. englanniksi, tanskaksi, saksaksi, venäjäksi, ruotsiksi, ranskaksi. Olisin toki voinut syksystä 2012 alkaen hokea, etten ole hyvä kielissä. Akateeminen kielitaito vaatii usein lähinnä lukemista ja aikaa.